Alkusanat by Sanni Wallgren

Olen Sanni Wallgren ja Seppälän tämän kevään markkinointiharjoittelija. Harjoittelujaksoni ajoittuu helmikuun alkupuolelta aina toukokuun loppuun asti ja tarkoituksenani olisi päivitellä blogia tämän ajan. Blogissa tullaan seuraamaan harjoitteluajanjaksoani ja lukija pääsee näkemään mitä kulisseissa oikein tapahtuu, joten stay tuned ;) !

Voisin aloittaa kirjottelun kertomalla hieman itsestäni ja siitä, miten löysin tieni Seppälään. Muoti on aina ollut lähellä sydäntäni ja jo ala-asteella pienet vihkot täyttyivät monista ukkeleista, joilla oli päällään mitä erilaisempia vaatteita ja toiveissani oli, että joskus minusta vielä tulisi vaatetussuunnittelija. Tätä unelmaa seuraten päädyin Rovaniemelle ja tällä hetkellä opiskelen Lapin yliopistossa vaatetussuunnittelua kolmatta vuotta. Sivuaineena olen opiskellut sekä markkinointia, että Design Managementtia. Tavoitteenani olisi saada kandidaatin tutkielma valmiiksi tämän kevään aikana.

Muutama kuukausi takaperin eräs tyttö kysyi minulta, että miksi juuri muoti ja vaatteet? Suuri syy on varmasti siinä, että olen aina ollut esteetikko. Rakastan kaikkea kaunista aina vaatteista hyvin aseteltuihin ruoka-annoksiin asti. Kauniit vaatteet tuovat iloa toisinaan harmaaseen arkeemme ja kuka ei tietäisi sitä tunnetta, kun jokin näyttää ja tuntuu hyvältä päällämme ja näin ollen antaa lisää virtaa ja itsevarmuutta päiväämme. Toinen vaatteisiin liittyvä hienous on siinä, ettei muoti katso ikää ja kokoa, vaan se on tarkoitettu meidän kaikkien nautittavaksi. Tämän tosiasian tietää minun 70-vuotias mummini, joka tuo minulle kuvia vaatteista ja mainoksista sekä kyselee uusista hankinnoistani. Me kantajat teemme vaatteista kauniita ja näin ollen muodista iloisen asian.

No miten sitten päädyin Seppälään? Keväällä 2015 huomioni kiinnitti artikkeli, jossa kerrottiin Seppälän vaihtuvan Stockmannin omistuksesta Hyvinkääläiselle pariskunnalle (mainittakoon, että olen itsekin Hyvinkäältä kotoisin – mukava paikka). Artikkelissa kerrottiin Seppälän uudesta linjauksesta ja siitä, kuinka tulevaisuudessa keskityttäisiin kotimaan markkinoihin: tuotteet olisivat kotimaisten suunnittelijoiden käsialaa ja tuotteet mitoitettaisiin siten, että ne sopisivat suomalaisten käyttäjien vartaloille. Ensimmäinen tunne oli valtava into siitä, miten hieno tämä uusi linjaus oli. Oma uskomukseni on ja oli, että suomalaiset haluavat tukea kotimaisia yrityksiä ja kukas muukaan tarjoaisi paremmin kotimaista muotia kuin Seppälä? Näin lähetin avoimen hakemuksen Seppälään ja tässä sitä nyt kirjoitellaan!

Olen todella innoissani alkavasta harjoittelustani ja siitä, että pääsen jakamaan kokemukseni teidän kanssanne! Otan mielelläni kommentteja vastaan. Ihanaa päivää kaikille ja pian taas kirjoitellaan. :)