Yhteistyökumppanit ja vastuullisuusteot
- teemme yhdessä töitä vastuullisuuden eteen



THE RELOOPING FASHION INITIATIVE

Käytetyistä, kulutukseen enää soveltumattomista puuvillatekstiileistä on VTT:n kehittämän selluloosan liuotusmenetelmän avulla mahdollista valmistaa uutta kuitua tekstiiliteollisuudelle. Joukko suomalaisia toimijoita, joista yksi on Seppälä, on käynnistänyt hankkeen, The Relooping Fashion Initiative, jossa uutta tuotantotapaa kokeillaan käytännössä kaikissa arvoketjun vaiheissa. Selluloosan kuidutus on käynnistynyt Valkeakoskella VTT:n pop-up-tehtaassa lokakuussa.

Ensimmäinen uudesta kierrätyskuidusta valmistettu mallisto valmistuu vuoden 2016 loppupuolella ja tulee myyntiin Seppälän myymälöihin.

Lue lisää täältä.




PLAN SUOMI

Seppälä solmi heinäkuussa 2014 Plan Suomi Säätiön kanssa yhteistyösopimuksen.

Yhteistyön ensimmäisenä toimenpiteenä Seppälän Suomen myymälöissä järjestettiin elokuussa 2014 Lahjoita koulutus, annat elämän -pyöristyskampanja, jonka tuotto lahjoitettiin Planin Koska olen -tyttö kampanjan toimintaan. Seppälän ja Planin yhteistyö jatkui joulukuussa 2014. Lahjoita koulutus, annat elämän -pyöristyskampanja uusittiin elokuussa 2015.

Katso Seppälän ja Planin -pyöristyskampanjaa koskeva video Youtubesta täältä.

Lue lisää Plan Suomi Säätiön Koska olen tyttö -kampanjasta täältä



PURE WASTE

Vuodesta 2014 olemme tehneet yhteistyötä Pure Waste -yrityksen kanssa, joka on erikoistunut leikkuujätteen mekaaniseen kierrättämiseen. Leikkuujäte murskataan ja hienonnetaan, se kehrätään langaksi ja siitä neulotaan uutta materiaalia.

Kierrätetty puuvilla vähentää kemikaalien, veden ja viljelymaan käyttöä ja se vähentää kaatopaikkajätteen määrää.

Kierrätetystä puuvillasta olemme valmistaneet mm miesten t-paitoja sekä naisten trikoomalliston. Seppälä pääseekin Pure Wasten Save Water-kampanjan ykkössijalle.

Lue lisää täältä.



PAPTIC


Keväällä 2016 Seppälä korvaa ensimmäisenä Suomessa osan muovikasseistaan kierrätettävillä Paptic Oy:n kasseilla.

Papticin uusi patentoitu teknologia mahdollistaa uuden mullistavan puukuitutuotteen valmistuksen, jolla on muovinkaltaisia ominaisuuksia. Sillä voi korvata esimerkiksi muovikalvoa pusseissa ja pakkauksissa. Yrityksen käyttämä uusi teknologia perustuu VTT:llä tehtyyn pitkäjänteiseen kuitutuotteiden ja -prosessien tutkimustyöhön.

Lue lisää täältä.